VALOJA JA VARJOJA - TAIDENÄYTTELY 2.11. - 28.11.2020 Parkanon kirjasto

Ei kuvaa

Käyttötavat

tila/muu

Tilan kuvaus

Saara Paulasalon Valoja ja varjoja -näyttely esittelee tunnelmia ohikiitävistä hetkistä valojen ja varjojen kohdatessa. Teoksissa on nähtävissä myös syksyisiä teemoja sekä ilmiöitä, joita valojen ja varjojen vaihtelut luovat. Teoksien inspiraationa ovat toimineet taiteilijan lapsuusmaisemat Parkanossa, vuodenaikojen vaihtuminen sekä luonnon valoilmiöt.

Saara Paulasalo (s.1995) on parkanolaislähtöinen itseoppinut taiteilija Kirkkonummelta. Hän maalaa akryyliväreillä pääosin abstraktia taidetta, tuoden ajoittain mukaan esittävämpää vivahdetta muun muassa luonnosta ja ihmishahmoista. Yksi Paulasalon suurimmista inspiraation lähteistä on luonto. Myös tunteet ja kokemukset, musiikki sekä muut ihmiset ympärillä inspiroivat häntä. Maalaaminen on Paulasalolle terapeuttista toimintaa, keino rentoutua ja ilmaista itseään sekä kuvata tunteitaan. Hän opiskelee toimintaterapeutiksi, ja toivoo tulevaisuudessa pystyvänsä yhdistämään taiteen ja terapiatyön Katsojalle Paulasalo toivoo taiteensa antavan voimaa, uusia näkökulmia ja oivalluksia sekä iloa.

Tunnisteet: taidenäyttely, nykytaide, abstrakti taide, taidetta myynnissä, nuori taiteilija, menovinkki