Janette SirénKirkkonummi

Ei kuvaa

Osaaminen

taidemaalari
muotokuvamaalari
piirtäjä, kuvittaja

Oma kuvaus

Tervetuloa taidesivulleni!

Olen itseoppinut kuvataiteilija ja muotokuvamaalari. Maalaan ja piirrän eri tekniikoilla, ja tällä hetkellä teen pääasiassa akvarelleja sekä akryyli- ja öljyvärimaalauksia.

Kuvataide on aina ollut intohimoni; olen piirtänyt niin kauan kuin muistan. Öljyvärit olivat ensikosketukseni maalaustaiteeseen jo hyvin nuorena. Olen kokeillut monipuolisesti eri materiaaleja ja tekniikoita vuosien varrella - välillä öljyvärimaalausten tekeminen jäi jopa vuosiksi, kun muut tekniikat veivät mukanaan. Akvarellien maalaamisen aloitin vuonna 2017, ja sen johdosta tyylini ja käsialani alkoi kehittyä nykyiseen vapaampaan, osin jopa abstraktiin muotoonsa. Akvarellien ohelle ja jatkumoksi tulivat pian akryylivärit, joiden ansiosta ympyrä lopulta sulkeutui ja palasin takaisin myös öljyvärien pariin. Nykyisin käytän kaikkia näitä tekniikoita.

Akvarelleissa minua kiehtoo niiden herkkä läpikuultavuus, yksityiskohtaisuus ja toisaalta se, miten sattumanvaraisesti värit kietoutuvat toisiinsa. Lopputulos on arvoitus tekijälleenkin - on hyväksyttävä epätietoisuus ja epätäydellisyys. Akryylimaali on oivallista nopeaan työskentelyyn, kun taas hitaasti kuivuvien öljyvärien kanssa harjoitan kärsivällisyyttä. Kaikissa näissä on ominaisuuksia, joita taiteilijana arvostan ja tarvitsen.
Usein kysytään, mistä saan inspiraation – se voi tulla melkein mistä vaan ja aivan yllättäen. Inspiroidun monista asioista ympärilläni; ihmisistä, eläimistä, liikkeestä, äänistä tai äänettömyydestä - luonnosta, musiikista ja runoudesta!


Järjestän myös maalauskursseja. Niistä lisätietoja löydät nettisivuiltani osoitteesta janettesiren.fi


Klikkaa KUVAGALLERIA-otsikon taakse, niin näet muita teoksiani.


* * * * *

MAKSUTAPOINA käyvät mm. verkkomaksu, Klarnan tarjoamat maksutava, MobilePay ja käteinen. Ota yhteyttä!

* * * * *

www.janettesiren.fi

Seuraa minua somessa!

Instagram: @janettesirenart

Facebook: Janette Sirén Art

———————-

Jäsenyydet:

Suomen Taiteilijat ry

Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry

Tunnisteet: taiteilija, taidemaalari, muotokuvamaalari, akvarelli, akryyli, taide, realismi, abstrakti, kubismi, nykytaide, muotokuva, piirrokset, maalaukset, tilaustyöt, contemporary art, acrylic paintings, watercolor, aquarelle, artist, abstract art, klassinen maalaustaide