Linda AjoVantaa
Osaaminen
taidemaalari
Oma kuvaus
Suomen metsät, järvet, vuodenajat sekä maailmalla koetut vuoristomaisemat, meret ja syrjäiset polut jättävät minuun jälkensä, jotka palaavat kankaalle väreinä, kerroksina ja liikkeenä. Teillä ja poluilla kulkiessa maisema elää jatkuvasti; valo muuttuu vuorten rinteillä, pilvet peittävät ja paljastavat erilaisia näkymiä ja vesi heijastaa taivasta eri tavoin.
Teoksissani maisema ei ole tarkka jäljennös todellisuudesta. Maisema saa hajota, pehmetä ja muuttua abstraktiksi. Väripinnat, kerrokset ja häivytetyt muodot rakentavat tutun ja toisaalta myös vaikeasti määriteltävän näkymän, joka antaa katsojalle mahdollisuuden tulkita teosta omalla, henkilökohtaisella tavallaan.
Prosessi itsessään on vuoropuhelua, jossa luomisen ilo, epävarmuus ja oivallukset kulkevat rinnakkain. Toivon, että teokseni kutsuvat katsojan pysähtymään, kokemaan ja löytämään maalauksista omia tunteitaan, muistojaan ja maisemiaan.
***
Taide tuo iloa ja valoa kotiin, työpaikalle ja julkisiin tiloihin. Näyttävä teos viimeistelee sisustuksen ja tuo tilaan persoonallista ilmettä ja särmää.
Jo myytyjä maalauksia voi käydä katsomassa Instagramissa @linda.ajo.art
Teoksia voi myös vierailla katsomassa työhuoneellani Helsingissä. Kotisovitus on pääkaupunkiseudulla tietyin ehdoin mahdollinen.
Näyttöjä teoksille voi sopia ottamalla yhteyttä p. 0445146585. Lisäkuvia ja videoita maalauksista saa viestitse.
Teokset ovat vernissalakattuja ja ripustusvalmiita. Kaikissa tauluissa on kiilakehys, joka on viimeistelty mustalla tai valkoisella maalilla. Teostiedot ja signeeraus ovat maalausten takapuolella.
Kaikkiin tauluihin on saatavilla kuluton ja koroton osamaksuvaihtoehto asiakkaalle sopiviin eriin (alk. 50€/kk). Tietyin ehdoin osassa tauluista on myös lainausmahdollisuus, josta saat lisätietoja kysymällä.
Maalaukset ovat noudettavissa työhuoneeltani Tapanilasta, Helsingistä. Teokset lähetetään Matkahuollon kautta. Maalaukset pakataan huolellisesti ja jokaisen toimituksen yhteyteen tilataan särkyvän toimituksen lisäpalvelu. Tuote toimitetaan joko asiakkaan valitsemalle noutopisteelle tai suoraan kotiovelle.
Tilaustyökalenteri on auki. Tilaustöiden valmistumisaika on noin 6-8 viikkoa. Tilaustöillä ei ole palautusoikeutta.
Y-tunnus 3267378-7
***
Ryhmänäyttelyt:
Galleria Fogga 3/2022
Loviisan asuntomessut 2023
Galleria Ruoti 8/2026
Yksityisnäyttelyt:
Kahvila rakastan 12/2022
Tikkurilan kirjasto 12/2023
***
Linda Ajo on Taiteilijayhdistys Tapaus ry jäsen
***
http://www.lindaajo.fi
Vantaan aikuisopiston akryylimaalauskurssit
Sosionomi (AMK)
Helsingin yliopisto (avoin) psykoterapeuttikoulutukseen vaadittavat lisäopinnot 30 op
